Rahalla ei saa onnea. Mutta rahalla voi ostaa pienen puuveneen. Sellainen tuottaa sekä onnea että iloa.

Meillä oli jo pitkään ollut haaveissa hankkia pieni, klassinen puuvene, jolla voisi tehdä romanttisia piknikkejä pitkin saaristoa. Ilman syvää köliä, että ei tarvitse niin kovasti varoa kiviä. Kalarauta että voi vetää rantaan. Sellainen, jota voi soutaa vastatuuleen ja purjehtia myötätuuleen.

Sellainen, jolla voi käydä soutamassa päivän lehden Johanssonilta, jäädä poijuun makaamaan veneen pohjalle, nauttia auringonpaisteesta ja kuunnella, kuinka toiset huutelevat rannalta että tuo edes c- osa

Venemessuilta kevättalvella 2010 kierreltiin tarvikeosastot ja hohhoijailtiin täsmälleen samannäköisille muoviveneille. Vaimo oli vannotti että ei sitten tehdä mitään impulssiostoksia.

Puuveneosastolla katseltiin toinen toistaan sievemmän näköisiä puuveneitä, mutta yksi tietty tervattu haapio ensin pysäytti ja sitten veti magneetin lailla takaisin luokseen. Se oli rakkautta ensinuuhkaisulla. Jututeltiin mukavan tuntuista veistäjää ja todettiin, että ei meillä tuollaiseen ole varaa. Vaikka ihana se kyllä olisi. Ja täsmällen sellainen vene, josta olimme vuosikausia uneksineet.

Piti pitää tauko. Kahvin ja sämpylän jälkeen totesimme että haaveet kannattaa toteuttaa, jos pystyy. Elämä on lyhyt ja pankeissa on paljon rahaa jota ne lainaavat mielellään. Niinpä sitten marssimme takaisin puuveneosastolle ja ostimme Suomenlahden Vanhan Haapion.

Vedet olivat helmikuussa vielä vähän turhan kiinteitä, joten veistäjä Janne Mustajärvi vei vasta nimetyn Hilman veistämölleen Merikarvialle lopputalveksi ja lupasi tehdä kevättervauksen.

Maaliskuussa sitten Hilmalle esiteltiin Helsinkiä, kun sitä tarvittiin malliksi Manne Stenrosin kirjaan Helsingin Saaristo. Kirjan voi ostaa esimerkiksi täältä

Paluumatkalla Janne sitten pudotti Hilman Inkooseen, jossa meillä on kesämökki. Olin siihen mennessä ommellut siihen aiheeseen sopivan suojapressun. - Taidat olla huumorimiehiä, oli Jannen kommentti, kun näki pressun.

Kokemuksia

Vene on todella loppujäykkä. Johonkin Busteriin tottuneelle se on varsinainen kauhistus, kiikkerän ja epävärman tuntuinen. Tuntuu että nurin menee heti jos vähänkään liikahtaa. Mökillä käyneet vieraat olivat aluksi kauhusta kalpeana. Mutta vaikka vene kallistuu, kallistuminen loppuu kun varalaitaa on kämmenenleveys jäljellä. Tätä tarkoittaa loppujäykkyys.

Satakiloinen mies voi seisoa laidalla eikä vieläkään hörppää. Siinä vaihessa toki vesi jo liplattelee varpaiden luona.

Loppujäykät veneet ovat tunnetusti kaikkien mukavimpia ja turvallisimpia: Ne varoittavat ajoissa. Jonkun ajan kuluttua Hilman liikkeisiin tottuu, opii liikkumaan veneessä luottavaiseti ja nauttii kyydistä. Sen jälkeen jonkin Busterin kyyti tuntuu väkivallanteolta

Kun veneeseen ottaa lastia, se painuu syvemmälle veteen ja vakautuu entisestään. Viiden hengen ja kahden koiran kuormalla Hilma kulkee vakaasti kuin juna.

Soutuveneenä Hilma on paras millä on koskaan soudettu. Kaikkien muoviviritysten jälkeen on varsinainen elämys päästä soutamaan oikeaa soutuvenettä. Tyynellä kelillä se tuntuu kulkevan ihan itsestään; Kun ensin vetää parilla aironvedolla vauhtiin, tuntuu että riittää kun silloin tällöin muistaa lipaista airolla.

Puuveneeksi Hilma on siitä erikoinen, että se nostetaan kuiville aina käytön jälkeen. Se on siis valmiiksi tiiviiksi tehty. Se ei vuoda eikä sitä tarvitse keväällä turvottaa. Trailerin kölirullista, pitkistä pulteista ja parista lankunpätkästä syntyi ihan hyvä ranturi tätä tarkoitusta varte.

Rikin veneeseen on suunnitellut Harro Koskinen, joillekin ehkä tuttu 60- luvun provokatiivisista taideteoksistaan. Purje on kuusi neliötä kooltaan oleva spriipurje, joka siis nostetaan erityisen spiira- tai spriitangon avulla ylös. Tämän spriitangon mitoitus on sitten enemmän taidetta kuin tiedettä, mutta hyvin tärkeä asia. Myötätuuleenhan tällainen kulkee vaikka minkälaisella pressunpalalla, mutta kun purjeeseen lisää puomin (alkuperäisessä vuoden 1880 designissä ei ollut) ja kiristää sen muotoonsa spriillä, purje asettuu niin hyvin että tällä voi vaikka kryssiä.

Noh, ilman syvää köliä Hilma ei oikein nouse, mutta on sillä pari kertaa ihan todistettavasti kryssitty. Rehellisintä lienee sanoa että tällä voi ajaa sivutuuleenkin eikä pelkästään myötäiseen..

Näin ensimmäisen vuoden jälkeen voi todeta, että tähän mennessä yksikään ostos ei ole tuottanut yhtä paljon onnea ja iloa kuin Hilma. Ei yksikään.

Paitsi että niinä kertoina kun Riitta on hakenut lehden, minun on pitänyt uida takaisin poijulta kulttuurisivut hampaissa.

Ai niin, Hilman tekemisestä löytyy Suomen Kuvalehden sivuilta kuvakertomus.